featured.jpg

Esittely

Elokuussa 2021 rekisteröity yhdistys on perustettu rakentamaan ja ylläpitämään toistinasemia ja puheverkkoja. Yhdistyksen oman radioaseman tunnus on OH4SSV. Suur-Savon Verkko ry on SRAL:n jäsenkerho.

Yksittäisen radioamatöörin on hankalaa uskottavasti ylläpitää pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitettuja toistinasemia ja radioverkkoja. Suomen lainsäädäntökin rajoittaa yksityishenkilön mahdollisuuksia kerätä rahaa laitteistojen hankintaan ja ylläpitoon. Yhdistyksen puitteissa puhetoistimien ja radioverkkojen ylläpito hoituu useamman henkilön voimin, eikä kenenkään tarvitse kantaa huolta ja vastuuta yksin henkilökohtaisesti.

Kaksikymmentä vuotta sitten ruotsalainen Tobias Blomberg, SM0SVX, aloitti uuden projektin, joka on vuosien saatossa kehittynyt monipuoliseksi toistimia ja puheverkkoja ohjaavaksi järjestelmäksi. Puheverkossa liikenne ohjataan puheryhmiin, mikä mahdollistaa useamman “rinkulan” samanaikaisen liikennönnin niiden häiritsemättä toisiaan. Perinteisen puheviestinnän lisäksi SvxLink-asema voi välittää säätietoja ja radiokelitiedotteita tai toimia jopa puheviestilaatikkona kuuluvuusalueellaan.

SvxLinkkiä ajetaan Linux-tietokoneessa, esimerkiksi edullinen Raspberry Pi soveltuu tähän käyttötarkoitukseen oikein hyvin. Lähetinvastaanotin kytketään tietokoneen audiolinjaan joko suoraan tai erillisen USB-liityntälaitteen avulla. Audion lisäksi radiosta johdotetaan salpatieto sekä lähettimen PTT-ohjaus. Näin syntyy Internettiin kytketty radioasema, jonka kautta voi liikennöidä puheverkkoon kotisohvalta pienitehoista käsiradiota käyttäen. Äänenlaatu on loistava eikä kaukoyhteyksienkään pitäminen ole ongelma. Puheviestintä ei vaadi isoja antenneja, radioaseman pieni sisäantenni riittää kattamaan kotipihan ja vähän pidemmällekin. SvxLink-asemaan voi olla yhteydessä ilman radiotakin käyttämällä puhelimeen tai tietokoneeseen asennettavaa EchoLink-ohjelmaa.

70cm UHF-alueella on tilaa ja sitäkin taajuusaluetta olisi hyvä meidän radioamatöörien käyttää, jotta se ei lipsahda käytöstämme pois muiden toimijoiden himoitessamme bandejamme. Suur-Savon Verkon SvxReflector-puheverkkoon ovat tervetulleita kaikki suomalaiset radioasemat. Verkon ylläpitokulujen kattamiseksi yhdistyksen jäsenyys on suotavaa, mutta ei pakollista. Mikäli rupattelu puheverkon kautta kiinnostaa, niin laita sähköpostia, linkki löytyy sivun alaosasta. Svx-reflektorin lisäksi Suur-Savon verkon palvelimella on ajossa kaikille avoin YSF-Reflector ja SharkRF openspoteille tarkoitettu SharkRF IP Connector Protocol Server.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Yhdistyksen rekisteröidyt säännöt löytyvät seuraavan linkin takaa.

Vapaamuotoiset jäsenhakemukset voi lähettää yhdistyksen sähköpostiosoitteeseen. Mainitse hakemuksessasi koko nimesi (etunimet ja sukunimi), osoitteesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Kerro myös radioamatööritunnuksesi, mikäli sinulla on asemalupa.

73, Suur-Savon Verkko ry

Suur-Savon Verkko ry - OH4SSV
Radioamatöörien puhe- ja viestiverkkoja edistävä yhdistys